Helteinen rakennustyömaa

vuokratyöntekijä

Miten pärjätä helteisellä raksatyömaalla?

Hellekesä johdattaa ihmiset uimarannoille ja jopa vannoutuneimmat auringonpalvojat hakeutuvat varjoon. Rakennustyömailta kantautuvat kuitenkin tuttu kilkatus ja koneiden äänet, vaikka lämpömittarin lukemat kohoavatkin hellerajojen yli. Maa pöllyää kun työ raksalla jatkuu. Työmailla on totuttu tekemään töitä vaihtelevissa sääolosuhteissa, joissa korkeat lämpölukemat luovat ehdottomasti omat haasteensa. Kokosimme tähän kirjoitukseen Lavonian asiantuntijoiden vinkkejä helteisille työmaille. 

Vesipullo hollille – avainsanoina nesteytys ja työn rytmitys

Raskas työ helteisessä ympäristössä koettelee koko kroppaa. Lavonian kokeneet työntekijät tietävät, että hyvinvointi lähtee nesteytyksestä. Ei riitä, että mukaan nappaa pari – kolme litran pulloa, vaan nesteiden tankkaaminen on aloitettava jo aamulla ja jatkettava tasaisesti pitkin päivää. Myöskään pelkkä vesi ei takaa nestetasapainoa, vaan keholle on yhtä tärkeää saada riittävästi ja säännöllisesti suolaa, ruokana tai nesteenä. Muuten vaarana ovat esimerkiksi lämpökrampit.

Erilaiset urheilujuomat sopivat hyvin helletankkaukseen, sillä niihin on laskettu mukaan optimaalinen määrä kehon hikoillessa menettämiä suoloja. Riittävästä suolan saannista voi huolehtia myös välipalojen muodossa, joten juomahörppyä voi tehostaa vaikkapa nappaamalla pähkinöitä.Meille Lavonialla on tärkeää, että työntekijämme pitävät kiinni työsuojeluhallituksen ohjeistuksista, joiden mukaan lämpömittarin kivutessa 28º C:een on sallittua työskennellä ainoastaan 50:n minuutin pätkissä. Välissä on pidettävä kymmenen minuutin tauko. Mikäli lämpötila ylittää 33º C:ta, tulee pitää 15:n minuutin tauko 45:n minuutin välein. Tauon aikana on tärkeää päästä elpymään kuumuudesta ja viilentymään.

Rakentajien sosiaalitiloja ja työilmaa pyritään viilentämään työnantajien toimesta, mutta vaihtelevissa olosuhteissa tämä ei aina ole mahdollista, eikä kaikkien työmaiden sosiaalitiloissa ole välttämättä viilennyslaitteita. Siksi työntekijöiden pitää tarkkailla omaa vointiaan ja oppia tunnistamaan mahdollisen liiallisen kuuma-altistuksen merkkejä. Näitä ovat mm. päänsärky, väsymys ja huonovointisuus. Tällöin omasta voinnista täytyy reilusti ilmoittaa esimiehelle. Heikko-oloisena töitä ei saa tehdä, sillä silloin onnettomuusriskit kasvavat.  

Varo kärähtämistä, eli suojaudu oikein auringolta

Kun työkoneet käyvät mutta aurinko porottaa, on ensisijaista muistaa suojata iho haitalliselta uv-säteilyltä. Mahdollisimman korkean uv-suojakertoimen omaavaa aurinkorasvaa tulee lisätä säännöllisesti pitkin päivää ja muistaa erityisesti herkimmin palavat kohdat, kuten niska ja korvat. Myös silmät on tärkeää suojata esimerkiksi uv-suojalaseilla. 

Tehokkain keino ihon palamisen estämiseksi on väljä ja ihoa peittävä vaatetus. Tämä ei välttämättä houkuttele kuumimmalla säällä, mutta on kuitenkin tehokkaampaa auringolta suojautumisen kannalta kuin paljas iho. Väljät, luonnonkuituiset vaatteet takaavat sen, että pienikin tuulenvire viilentää ihoa. Helteestä huolimatta tulee pitää kiinni rakennustyömailla vaadituista turvavarusteista – esimerkiksi kypärä pysyy päässä ja turvakengät jalassa siis kuumimpinakin kesäpäivinä. 

Tiivistys Lavonian vinkeistä helteiselle työmaalle 

  • Aloita nestetankkaus aamulla ja jatka tasaisesti pitkin päivää, myös töiden jälkeen.
  • Pelkkä vesi ei riitä – huolehdi nesteytyksen lisäksi riittävästä suolan saannista.
  • Opi tarkkailemaan vointiasi. Huono-oloisena työskentelystä ei seuraa kunniamainintoja, ainoastaan onnettomuusriskit kasvavat.
  • Pidä riittävästi taukoja ja hakeudu mahdollisuuksien mukaan viileisiin tiloihin.
  • Huolehdi ihon ja silmien kunnollisesta uv-suojauksesta. Vaate on rasvaa tehokkaampi suoja.