Vuosi 2023 on ollut rakennus- ja teollisuusaloilla haastava. Alan toimijat ovat kohdanneet taloudellisia vaikeuksia, ja valitettavasti moni on joutunut sulkemaan ovensa markkinatilanteen vuoksi. Näissä olosuhteissa on ollut erityisen tärkeää löytää keinoja, joiden avulla pystymme selviämään vaikeista ajoista ja kasvamaan yhdessä.
Lavonia Henkilöstöpalveluiden kesä on kuitenkin tarjonnut toivoa. Vaikka markkinatilanne on ollut haasteellinen, olemme pystyneet ylläpitämään kasvua ja loistavaa tilauskantaa. Vuosi 2024 on ollut markkinasuhdanteeseen nähden hyvä ja lisää kasvua on näkyvissä. Tämän kasvun takana on ollut Lavonian kyky sopeutua nopeasti muuttuviin olosuhteisiin, tarkkaan laadittu taloussuunnitelma sekä usko omaan tekemiseen.
Lavonian myyntijohtaja Jesse Heija tiivistää Lavonian toimintasuunnitelmaa seuraavasti: “Meidän strategia on tällä hetkellä keskittyä juuri siihen, mitä me osataan ja missä olemme hyviä. Olemme keskittyneet tarkasti rajattuun asiakassegmenttiin, joiden kanssa voimme kasvaa yhdessä ja tarjota ratkaisuja tilanteesta riippumatta.”
Lavonian kasvu johtuu erityisesti puuelementtituotannon kysynnän noususta ja rakennustuoteteollisuuden kasvusta. Tuotannon vahvistuminen myös lupaa vilskettä uudisrakennusprojektien saralla, mikä vahvistaa tulevaisuuden näkymät entisestään. Olemme valmiita ottamaan haasteet vastaan ja auttamaan asiakkaitamme menestymään tulevissa hankkeissa.
Erityiskiitos Lavonian myyntitiimille
Lavonian myyntitiimi on ollut keskeisessä roolissa tämän vuoden kasvussa. Heidän sinnikkyytensä ja oikea asenne on pitänyt toimintaamme vakaana myös vaikeina aikoina.
Kasvun myötä olemme laajentamassa myyntitiimiämme ja tällä hetkellä etsimme B2B-myyjää vahvistamaan uusasiakashankintaamme sekä kasvattamaan lisämyyntiä. Tämä askel on tärkeä osa strategiaamme, kun pyrimme vastaamaan markkinoiden kasvavaan kysyntään ja auttamaan entistä useampia asiakkaita saavuttamaan tavoitteensa.
Lopuksi haluamme kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitamme ja asiakkaitamme. Yhdessä otamme askeleen eteenpäin kohti vahvempaa ja vakaampaa tulevaisuutta!